Vuosittain löytöeläimiä hoitolaan tulee satoja. Oman lemmikin voi lunastaa takaisin itselleen kahden viikon kuluessa sen saapumisesta hoitolaan. Sen jälkeen se siirtyy hoitolan omistajien haltuun. Lunastustilanteessa omistaja maksaa lemmikistä hoitokulut siltä ajalta mitä se on tarhalla viettänyt.

Tarhalle jääneet lemmikit jäävät odottamaan uuden kodin löytymistä. Kesyt yksilöt voidaan sijoittaa uusiin koteihin jo heti kahden viikon karenssiajan kuluttua. Villiintyneemmät yksilöt viettävät hoitolassa useimmiten pitemmän aikaa, ja ne luovutetaan uusiin koteihin vasta niiden ollessa tarpeeksi kesyyntyneitä ja käsittelyyn tottuneita.

Erityisesti syksyisin kissoja tulee hoitolaan miltei päivittäin, ja niistä harva löytää takaisin vanhan omistajansa luo.

Jos haluat itsellesi löytöeläimen, ota yhteyttä löytöeläinkotiin puhelimitse tai käy paikan päällä.

Jos lemmikkisi on kadonnut, kannattaa sen tuntomerkit ilmoittaa hoitolaan, sillä erityisesti kissat saattavat löytyä jopa useiden kuukausien päästä häviämisestä.